sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Creme de la Garderobe II
Enfant Terriblen iki-ihanien tätien järjestämä Creme de la Garderobe taas tältä vuodelta koettu. Kyseessä siis ovat lolitamyyjäiset kahvila Villipuutarhassa, jossa voi tehdä löytöjä niin käytettyjen lolitabrändien kuin itsetehtyjen vaatteiden saralla. Tänä vuonna teemana oli Halloween joka näkyi mm. ihanassa sisäänpääsymaksuun sisältyneessä verenpunaisessa teessä.
Rekit ja hyllyt notkuivat aivan mielettömiä tuotteita, joten oli kohtalaisen masokistista saapua paikalle "kun ei pitäisi ostaa mitään paitsi ihan vähän". Osoitin Victorian Maidenin valtavasta määrästä huolimatta selkärankaa ja ostokseni rajoittuivat Bodylinen valkoiseen pitkähihaisen paitaan ja Juliette & Justinen vaaleanpunaiseen kangaskassiin. Se kassi on ehkä suloisin kangaskassi ikinä!
Kuva kassin printistä:
Tietenkään ihanuus ei rajoittunut pelkästään brändilöytöihin vaan Cremessä myytiin Suomen loliskenen mittapuulla varmasti ennätyksellinen määrä itse tehtyjä tuotteita! Hyvä, ompelevat ja askartelevat lolit!!
Pidän kovasti myös itse kahvilasta jossa myyjäiset järjestettiin, vaikka tila onkin valitettavan pieni. Tunnelmallinen se ainakin on.
Pääsin ilokseni myös käyttämään uutta giletiäni! Jaksoin haluta iät ja ajat Moitién giletiä vaikka en missään nimessä ole aristoherra ja pyrinkin yhdistämään sen naisellisesti.
Päivän asuun siis kuului:
Gilet, risti, headdress: Moi-même-Moitié
hame (ja kuvasta pois jäänyt takki...): Black Peace Now
Meikkikuva:
Huijaan sen verran että saparoissa olevat vaaleammat kiharat ovat Prisilan lisäkkeitä, tumma/ruskea/punertava hius ja otsatukka on omaani.
"Tetrisristiksi" nimetty Moitién herutusristi on myös ollut "me wants" listallani, tosin alunperin harkitsin ostavani sen mustana mutta kuka voisi vastustaa livenä tuota sinistä versiota?!
Pakko vielä mainostaa liukuvärjättyjä ah-niin-hyvin kokonaisuuteen sopivia kynsiäni, jotka Sargonnas onnistui ikuistamaan vahingossa. Ostin lakan 100 jenillä drug storesta ja olen kauhean ihastunut siihen.<3
Kaikista kuvista vastasi Sargonnas, löydät hänet myös DeviantArtista.
Tunnisteet:
aristocrat,
classic,
creme de la garderobe,
elegant,
gothic,
lolita,
sweet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hiuksesi ovat oikein kauniit, ja giletin yhdistäminen naisellisesti toimii hyvin :) Kateellisena katselen Creme-postauksia, olisinpa päässyt paikalle itsekin!
VastaaPoistaAie, kiitos paljon! Harmi ettet päässyt. :/
VastaaPoista